Päivänä muutamana päätin kokeilla vihdoin sytytysruusujen tekoa. Vanhan kulhon olin hankkinut kirpputorin alennusmyynnistä ihan tätä varten. Käytössä olevaa kattilaa ei nimittäin kannata pilata steariinijämillä. Lisäksi tarvitaan kanamunakennosto (keltaisista tulee kauniimpia kuin harmaista), kynttilöitä (minulla oli 4 punaista ja 1 valkoinen osin palanut kruunukynttilä) ja joku otin (itse käytin kertakäyttöisiä syömäpuikkoja) sekä alustaksi esim.sanomalehti.
Tee näin:
1. Kananmunakennoston kuppiosat irrotetaan ja niihin asetellaan pystyyn kennostosta revittyjä palasia niin paljon kuin suosiolla mahtuu.
2. Kynttilät paloitellaan kulhoon mahtuviksi paloiksi esim.käsin katkomalla.
3. Kulho asetetaan kanneksi vesikattilan ylle eli vesihauteeseen ja kynttilöiden annetaan sulaa nesteeksi. Kattila otetaan pois levyltä (ja laitetaan tarvittaessa uudelleen jos neste alkaa kiinteytyä).
4. Kennoruusut laitetaan varovasti kulhoon imemään steariini/parafiininestettä itseensä. Kallistellaan kukkia, jotta terälehtien välitkin saavat nestettä.
5. Kynttilöiden sydänlangat voidaan kalastaa ja asettaa kukkiin.
6. Nostetaan kukat kovettumaan esim.sanomalehden päälle.
7. Kaadetaan loppu sula kynttiläaines ruusuihin varovasti ja annetaan kovettua seuraavaan päivään.
8. Käytetään pakkasista nautiskellen esim.takan sytyttämisen apuna:).
Aurinkoista viikonloppua!
2 kommenttia:
Aika hauskoja. Oma mummo laittoi aina vanhat kynttilän loput säilöön ja teki kerralla kunnon sytykkeitä valuttamalla steariinit munakennojen päälle. Hyvin syttyivät :)
Ne kävis melkeen jo sytytyshaloista :D
Lähetä kommentti