26.10.2015

Kiitos-kortteja * Thank You Cards


Useamman postauksen verran kiitoskortteja. Tässä osa.
Yleensä ensin korttien kannet, ehkä yksityiskohtia ja lopuksi kuva korttien sisältä.
Kortit ovat pääasiassa pieniä valmiskorttipohjia. 


Laminoin aiemmin ison kasan erilaisia servettejä valmiiksi.
Tähän korttiin käytin yhtä servetin neljännestä. Stanssasin lintuympyrän. 
Kiitos-sana on ääriviivatarra, jonka väritin punaiseksi ProMarker-merkkisellä tussilla ennen tarralevystä irroitusta. 


Stanssasin syysmetsäkuvion ja linturivistön. 
Lintujen päälle laitoin Glossy Accenttia.
Tilasimme joskus paperisia valokuvia netin kautta ja valokuvat toimitettiin tuommoisissa syysmetsäkuvioisissa pakkauksissa (ne tietysti olivat pienessä pahvilaatikossa). Säästin pakkaukset myöhempää käyttöä varten, joka tuli nyt eteen.



Stanssasin ylemmän kortin (se jossa "lintuympyrä") linturivistön.
Mintunvihreä kuvio oli valmiskuvio jostain pakkauksesta, jonka olen saanut.
Revin ruskeasta kartongista sopivankokoisen palan.
Alemman kortin kukonaskel-kuvioinen tausta, vihreä stanssaamani kuvio ja yläosan keltainen polvekenauhaimitaatio ovat paperia, jotka tulivat jonkun askartelulehden kylkiäisinä.
Kiitos-teksti on ääriviivatarra.



Yksinkertainen kortti monin kiitoksin. 
Many thanks = Paljon kiitoksia. 
Hopeanväriset tekstit ovat ääriviivatarroja ja mustat laatat Dymolla raksuteltuja.
Kortin reunuksen "tikkaus" syntyi mustalla tussilla.


Samanmoista "tikkausta" käytin kortin sisälläkin.
Tekstialue on stanssattu. 

Anu

2 kommenttia:

Metsäntyttö kirjoitti...

Tuo ylin lintukortti ja se jossa on linturivistö langalla on tämän satsin suosikit.

Vintage kirjoitti...

Huomaan laittaneeni monasti omat suosikkini ensimmäisiksi kuviksi :). Se ympyrälintu on minun suosikkini.