27.1.2016

Talvinen synttärikortti naiselle ♫ Winter Birthday Card for a Woman


On aika erilaista tehdä kortti tässä A5-koossa kuin C6-koossa. 
Olen siis käyttänyt valmispohjia, kun ne ovat mun mielestä niin käteviä ja niissä tulee sopivankokoiset kirjekuoret mukana. Iso pakkaus on ihan säällisen hintainenkin.

Tämä kortti lähti syntymäpäiväkortiksi ystävättärelle.
Kuviokartongit ovat talviteemaisesta kartonkipakkauksesta, jota olen käyttänyt aiemminkin.
Reunat olen käsitellyt tässäkin leimasinmusteella. 


Keskustan koivut ovat pala servettiä, jonka olen laminoitunut laminointikoneella. 
Laminointi tekee pinnasta samettisen. Muovi jää taustalle, oikea puoli on paperinen.
Siitä tekniikasta olen postannut vuonna 2015.
Kiinnitin servetin kaksipuoleisella teipillä, kuten kartongit.

Lumihiutaleet leikkasin kuviolävistäjällä. Päälle valkoista kimalleliimaa ja kiinnitys kohotarrapaloin.
Havut leikkasin niinikään kuviolävistäjällä ja liimasin ne puikkoliimalla servetin ympärille.


Kartonkipakkauksessa oli mukana vintagekuvia. Stanssin sen sopimaan stanssaamaani kehykseen.
Kuvan päälle paksu kerros GlossyAccentia.
Kehyksen muoviset puolihelmet liimasin valkoisella kimalleliimalla.


Kortin sisus on tällainen.
Leikkasin vihreän kartongin yläreunaan boordilävistäjällä kuusimetsän.
Vanhensin kirjoitustilan kartongin reunoja leimasinmusteella.

Seuraavassa postauksessa kukkien ja muiden koristeiden tekoa softislevyistä.

Anu

Ei kommentteja: