26.12.2010

* Joululahjaompeluksia / Sewed Christmas Presents

Anttilan lammaskangas ja ruudullinen Luna-merkkinen ruutupaita uusiokäytössä. Ruutu-osio on suoralla ompeleella jaettu taskuiksi, muistaakseni yhteensä n.8 osaan. Muutamalle kynälle myös oma taskunsa. Saaja, pieni neiti, rakastaa nappeja, joten niitä laitoin taskujen joka nurkkaan. Yläosassa on 3 kpl napinläpiä, niistä saa kiinnitettyä haluamallaan tavalla nauhojen kanssa tai ilman tämän taskukon seinälle. Takana näkyvä keittiön tapetti on Borås/Bohème 3377.
Vielä yksi heijastinenkeli lähti matkaan.

Kännykkäpussi osa 4. Samalla metodilla kuin aiemmat eli kännyn mitat + ekstraa. Omalla "kaavalla" siis. Kerta kerralta huomaan pieniä asioita kuinka saa järkevämmin ommeltua pussin kasaan. Vuori on samasta kankaasta kuin päällinen, Eurokankaan uutta tukevaa puuvillakangasta. 

Tilda-keppiporo osa XX. Kalanruotokuvioista harmaata kangasta uusiokäytössä, Tilda-kangasta korvien sisäpuolella. Sarvet lakanakangasta. Nenä ja silmät maalattu. Keppi on uusi luudanvarsi pätkäistynä noin metrin mittaiseksi.


Pupu, paitakangas uusiokäytössä. Kaavan olen piirtänyt jostain kirjaston kirjasta, jossa oli pieniä eläinhahmoja kirahvista kissaan. Toivottavasti pieni saaja piti tästä pehmoisesta otuksesta vaikkei se niin muotovalio olekaan:).
Nämä olivat joululahjoja joita pyynnöstä ompelin. Nyt ollaan jo Tapaninpäivässä. Joulunaika alkaa tältä vuodelta olla ohitse, huh. Joulu ei tunnu joululta kun tänä vuonna lapset olivat isällään. Ensi vuonna sitten taas koko perhe koossa.  
Katse ja mietteet suuntautuvat pikku hiljaa uuteen vuoteen ja sen haasteisiin. Jos Luoja suo, valmistun opinahjostani keväällä ja kesällä on nuoremman lapsen rippijuhlat. Olen jo pitkin syksyä miettinyt siihen liittyviä asioita ja pian alan laittamaan paperille asti. Hyvin suunniteltu -puoliksi tehty?
Hyvää loppuvuotta kaikille!

4 kommenttia:

claudia kirjoitti...

Merry Christmas from Tenerife!!!

Vintage-Sunflower kirjoitti...

Thank You Claudia and snowy Christmas greetings from Finland!

miss sara kirjoitti...

Hieno keppiporo! minäkin sain keppiporoni valmiiksi juuri ennen aattoa.. täytyy katsoa jos saisi niistä pari kuvaa. (Samaa kangasta mullakin toisen korvissa.. hahah :) )
Muutenkin kivoja töitä sulla täällä esillä!

Vintage-Sunflower kirjoitti...

Kiitokset miss sara:). Pistähän kuvia kehiin fb:ssä jollet blogilandiassa:). Ja kiva kun tulit lukijaksi. Minäkin löysin nyt sun blogeihin...