23.6.2011

* Tilda-kirahvi /Tilda Giraffe


Tein ensimmäisen Tilda-kirahvini 5-vuotislahjatoiveena ystäväni tytölle. Kaavat muokattuna Tildas Atelier -kirjasta. Tässä neiti Kirahvi istuksii parvekkeellamme ennen syntymäpäiviä. Pajuaita koristaa parvekkeen reunoja ja antaa mukavasti puutarhamaista ilmettä.



Neiti Kirahviin on käytetty uutta vanua, mutta kankaat on kierrätettyjä paitapuseroita. Silmät tein kangastussilla. Silittämättä kiinnittyvällä.


Jotta pitkäkaula kestäisi leikeissä, muokkasin kaavaa ja jätin täyttöaukot raajojen päihin. Ompelin ne käsin kiinni ja päälle ompelin pyörylät samasta kankaasta kuin korvien sisustat ovat.


Sarvetkin ompelin koneella kiinni. Täytettyinä laitoin pään saumakohtaan.


Tein aukot käsiä varten kirahvin kaulan ala-osaan. Fiksumpaa (ja helpompaa) olisi ollut tehdä sauma ympäri kaulan..

Vahvistin kädet vielä ompelemalla käsin ympäri käden sauman.Tässä kuvassa siis kirahvin kainalo.


Jalatkin kiinnitin ohjeista poikkeavalla tavalla. Jätin kehon alaosaan täyttöaukon, taitoin saumanvaran sisälle, laitoin jalat väliin ja ompelin suoralla täyttöaukon kiinni jalkojen kiinnittyessä samalla.


Kirahvin mekko on ystäväni antamaa kaunista kukkakangasta. Leikkasin siitä kankaasta suorakaiteen hyödyntäen reunan valmiiksiommeltua käännettä. Yläreunaan ompelin tiukan kuminauharinkulan. Näin mekko pysyy päällä, mutta on myös vaihdettavissa.












5 kommenttia:

Kirsi kirjoitti...

Ihana pitkäkaula=D Pitäs tuota tildailua itsekin kokeilla,se on jäänyt kokonaan väliin,vaikka muuten on tullut kaikenlaista näpräiltyä...Mukavaa juhannusta!

Vintage kirjoitti...

Kiitos kommentistasi Kirsi! Tildailuun voipi jäädä koukkuun ;D. Kiitti samoin, mukavata juhannusta!

Minna kirjoitti...

Ihana pitkäkaula, kokeilen kyllä joskus kans tildailua :)

Voikku kirjoitti...

Ooh. Hieno on kirahvi. Itse yhden tilda- pupun tehneenä oli kiva nähdä kuvia ihan teko vaiheesta myös. Omassa pupussa meni jokin vikaan. Ei pysy istualteen kuin nuppareiden avulla. Ehkä kokeilen tuota sinun kuvissa näkyvää konstia. :)

Vintage kirjoitti...

Kiitos kommenteistanne mimma86 ja Niala:). Niala, vaikka ompelisit pehmon jalat käyttämälläni tekniikalla, kannattaa jättää jalkojen yläosaan hieman tyhjää tilaa, niin jalat taipuvat istuma-asentoon. Seisominen on tietysti pehmolle tuolloin haastavampaa...