14.10.2013

* Painopeitto * Weighted Blanket *

Täällä ollaan jälleen -moi!!

Pitkän pitkä bloggailutaukoni on nyt toivottavasti ohitse. On ollut hieman vastoinkäymisiä, kun kone hajosi ja sitä ennen hajosi jalka. Se jalka on se suurin syy tähän taukoiluun. Vieläkin on vaivaa, mutta nyt pystyy jo tekemään ompeluksia :). Mukavaa nähdä, että vielä on lukijoita jäljellä! 

Tässäpä heti kärkeen suuri peitto. Painopeitto. Semmoinen on tarkoitettu esim.autisteille, ylivilkkaille, tuntoherkille yms. henkilöille apuvälineeksi rauhoittamaan ja rentouttamaan. Ideana on siis tehdä peitto, jossa on painava täyte. Tässä kyseisessä peitossa on vajaa 3kg kalastuskaupasta hankittua muovinarua, jonka sisällä kulkee pienen pieniä lyijypainoja ohuessa nauhassa. Lapsosen äiti oli narun jostain päin Suomea hankkinut. Heiltä oli myös tämä kuviollinen pussilakana ja Ikean valkoinen lakana. 

Ylempänä valmis peitto päällispuolelta. Alla pussilakanan sisällä oleva vuorikangas (se Ikean valkoinen lakana). Ompelin muutaman sentin levyisiä kujia, joihin pujotin narua.  


Näin toimin (jos jokin kohta sujuu mielestäsi paremmin toisella tavoin, tee ihmeessä niin):
1. Leikkasin pussilakanan pienemmäksi avaamalla saumat.
2. Leikkasin (pestyn) uuden lakanan saman kokoiseksi.
3. Ompelin pussilakanan toisen puoliskon ja valkoisen lakanan toisen pitkän sivun yhteen. 
4. Ompelin narukujat. 
5. Ompelin pussilakanan käsiteltävänä olevan puoliskon ja lakanan toisetkin pitkät sivut yhteen. 
6. Pujotin narut suuren hakaneulan avulla kujiinsa. Alussa aina ompelin narun siksakilla lakanaan kiinni (neula no100 tai farkkuneula on paras) ja samoin tein toisessa päässä. Katkaisin narun saksilla.
7. Ompelin kuviollisen pussilakanan odottaneen puoliskon paikoilleen ommellen joka toisen narukujan ompeleita pitkin. (näin oikealla puolella on tiheämmät narukujatikkaukset kuin nurjalla)
8. Tasasin jäljelle jääneen pussilakanan palasen ja ompelin sen leveäksi reunanauhaksi peiton lyhyisiin päätyihin.

Tällä tavoin naru on mahdollisimman suojassa eikä joudu ihokontaktiin. Peiton nurjalla puolella on siis 2 kerrosta kangasta narun suojana. Äidillä oli ajatuksena laittaa tämä peitto vielä erillisen pussilakanan sisälle, jotta tätä peittoa ei tarvitsisi alkaa pesemään (en tiedä miten se edes onnistuisi..). Tällöin tulee 3 kangaskerrosta muovitetun narun ja lapsen väliin. 

Painopeitto on siis tarkoitettu rauhoittumiseen ja rentoutumiseen eikä sen kanssa saa käydä nukkumaan. Eikä tämä ole leikkikalu. Näin ohjeistettiin jossakin. Kannattaa ottaa selvää painopeiton käytöstä, jos sellaisen aiot tehdä. 




 Naru lähikuvassa. Sisällä kulkevassa valkoisessa nauhassa oli niitä pieniä lyijypainoja. 

Narun päät näkyvät kujien päistä. 


 Narunpäät siksakattuina kujien päissä (ompeleet jäävät reunakaitaleen alle piiloon).
Kujia tuli kaikkiaan nelisenkymmentä. Jos teet paksummasta narusta /hiekasta / muusta materiaalista täytteen, täytyy kujat suunnittella tietysti sen mukaisesti.

 Pussilakanan pitkäsivu lähikuvassa.


Lopuksi en malta olla näyttämättä vilaukselta kirpputorilöytöjäni. Nämä ovat mielestäni niin herkulliset värit yhdessä. Kangasruusukimppu maksoi 0,20€ ja kovasti kaipaamani tunika reilut 8€. Vähän tuunailen tunikaa ja lisäilen pitsiä..

Oikein kaunista ja ihanaa syksyä sinulle lukijani!

-Anu-

Ei kommentteja: