1.11.2013

* Laukkupläjäys * Bags *


 ^Näytän omatekoisten kassien kuvakoosteen, koska edelleenkään ei ole uutta ja valmista näytettävää. Sen sijaan lisää keskeneräisiä käsitöitä on. Ei ole ollut tapaistani, mutta nyt on niin paljon ideoita, että tuntuu helpommalta suoltaa niitä edes puolivalmiiksi asti.. 

^Tämä punainen oli aiemmassa käyttötarkoituksessaan tyynyliina. Finlaysonin Taimi-kuosi. Sain ystävältä ja muokkasin kauppakassiksi. Keskellä suuaukkoa on iso neppari. Kahvat ovat mustaa "kahvamuovia". 


^Lasten vanhoista farkuista olkalaukuksi. Ruusukangas taisi olla Tildaa. 

 ^ Vuorikangas on vanhasta pellavasekoite hameesta. Taskut laukun sisä- ja ulkopuolella ovat suoraan farkuista. Jätin vähän rouheaksi, rispaantuneeksi. Vetskarin kiinnitin vyötärökaitaleisiin. Ne oli justiinsa hyvän kokoiset tuohon hommaan.  


^Vanhojen farkkujen takatasku on nyt laukun sivutasku.


^Kasariällötyksestä laukuksi. 1980-luvun villakangastakki palvelee vielä laukkuna. Lisämausteena pitsinauhaa ja uutta lintukangasta.  


 ^Taskut laukun edessä ja takana ovat takin sivutaskut. Leikkasin laukun osat siis takin etukappaleiden alaosista.


^Laukun vuori on isoisäni tikkitakkia 1960-luvulta. Sisätaskujen vuorina on kirppiskangasta. Vetoketjut jotain alepoistoja, joita olen hamstrannut.  


^Kankaan jämäpalasta sai vielä pari pussukkaa. Kierrätetty vetoketju on retroa. 


^Tästä kankaasta olen tehnyt aiemmin olkalaukun. Kangasta riitti vielä kauppakassiin ja ylläoleviin pussukoihin. Tämän kauppakassin sangat ovat retrotyynyliinan reunoja kuvionauhoineen päivineen. Ainut käyttäkelpoinen osa repeilleestä tyynyliinasta. 

Tänään onkin jo 1.marraskuuta. Jestas, miten nopeesti tämä syksy on mennyt.

-Anu-

8 kommenttia:

Riitta Sinikka kirjoitti...

♥ näyttää tosi kivoilta!

Vintage kirjoitti...

Kiitos Riitta Sinikka :).

TURKOOSI kirjoitti...

Kunnon kierrätysmeininkiä ;O) Mullakin keskeneräisiä paljon, mutta aina ei huvita samaa, voi vaihtaa ku kyllästytää jne (hyviä tekosyitä?!).

Vintage kirjoitti...

Sitä yritän, Turkoosi. Maailma on pullollaan materiaalia. Uutta on tietysti mukava käyttää, kun kuosit ja värit ja on monasti kivemapia, mutta... Vanhasta saa ilmaiseksi tai puoli-ilmaiseksi uutta.
Samoja tekosyitä taitaa olla mullakin :D.

JaanaElina kirjoitti...

Täällähän on oikea kassitehdas.Niitä on kyllä mukava tehdä.
Kierrätyskankaat on parasta materiaalia.Niitä löytää edullisestikin.

Kiitokset kommentistasi.Mukavaa isänpäivän jatkoa.

Vintage kirjoitti...

Kiitos kommentistasi, JaanaElina ja samoin mukavaa isänpäivää!

Vielä jäi kuvaamatta jokunen laukku... Kierrätysmateriaali tosiaan mahdollistaa monta työtä, joita muuten ei olisi varaa tehdä.

U-mummu kirjoitti...

Sä oot kyllä mestariompelija ja tekijä tuolla ompelualalla. Mahtavia juttuja. Olis niin kivaa itekki tehä jotain, mutta mun ompelutaidot on surkeat :)

Muuten, yks juttu! Kommentoisin sun postauksia enemmänkin, mutta en millään pääse tuosta sanavahventeesta läpi. Ja lopulta kyllästyy yrittämään. Luen kyllä juttujasi :)

Vintage kirjoitti...

Kiitos U-mummu kauniista sanoistasi <3. On sitä tullut yli 20v harjoiteltua ompelua ja muutamia kurssejakin käytyä. Silti itse yleensä kiinnitän huomiota siihen minkä olisi voinut tehdä paremmin enkä siihen että nauttisin lopputuloksesta... Liika perfektionismia sanoisin.

Kiitos mielipiteestäsi sananvahventeen suhteen. Kommentit ilahduttavat kovasti, joten otan sen vahventeen kokeeksi pois. Jos alkaa tulla taas paljon roskapostia, niin sitten se vain on pakko laittaa päälle. Saisi bloggeri kyllä tehdä selkeämmän vahventeen!