Pidän napeista. Kerään niitä. Tai oikeammin niitä on kerääntynyt minulle. Alun alkaen ostin niitä, koska tein lähes kaikki vaatteet lapsillemme itse. Sittemmin niitä tuli hankittua varastoon alennusmyynneistä ja joskus kirpputoriltakin. Ja vaatteista jotka ovat sopivat enää räteiksi. Lisäksi olen saanut isomummon nappilaatikon ja muutamia muitakin. Eräs ystäväni on antanut minulle suuret määrät nappeja. Ohessa uusimpia tulokkaita.
Eivät nämä toki pelkkänä purkinkaunistuksena seiso. Käytän nappeja ompelutöihin ja olen joskus koristellut esim.T-paidan ompelemalla siihen napeista kukkasia.
Ajatella, että viimeinen kouluviikko on meneillään ja pitkä (ja tylsä?) kesäloma edessä..
No, tämä viikko sisältää niin siivoilua, ompelemista kuin montaa muutakin asiaa.. Myös toinen vielä leikkaamaton kisuneitimme pääsee kollinkaipuustaan eroon tällä viikolla. Oma leikkausoperaationi peruttiin toistaiseksi. Muutokset todettiin hyvälaatuisiksi:)!
Mukavaa alkanutta viikkoa!

2 kommenttia:
Toinen nappi keräilijä ilmoittautuu :D Lapsen ahuaksinta oli katsella mummun vanhaa nappipurkkia ja ihmetellä nappeja. Mummu myös kertoi tarinoita, tämä oli siinä ja siinä takissa jne. :)
Todella kivan näköistä toi kerni liina...pitäsköhän mullakin :) piristäs kyllä keittiötä kummasti...oliko siellä muita värejä?
:) totta, vanhoihin nappeihin sisältyy monia tarinoita, kuten muihinkin vanhoihin esineisiin. Äitini tapasi kertoa omasta nappikokoelmastaan millaisia vaatteita ja tapahtumia niihin liittyy. Katoavaa kansanperinnettä tämäkin...
Se pallokerni on minunkin suosikkini. Oli ainakin vihreäpohjainen ja tummemmansininen vaihtoehto. En niin katsellut niitä muita kun iskin silmäni tuohon kauan etsimääni väriin:).
Lähetä kommentti