Kuvista yllä. Tehtiin tosiaan vielä pieni annos piparitaikinaa. Tällä kertaa kananmunattomana. Aiemmasta kananmunallisesta taikinasta tehdyt piparit olivat pehmeitä, nämä rapsakoita kovia. Oli todella helppo leipomiskerta tämä toinen -tytär teki ja paisteli ensi kertaa piparit yksin (omasta halustaan):).
Valmispaketista tehdyistä piparitaloista toinen meni perinteiseksi lahjaksi eräälle läheiselle. Toinen jäi kotiin koristeeksi ja pian myös syötäväksi. Valmistettiin talot pojan kanssa. Kuorrutuksena käytettiin Kinuskikissan ohjeella tehtyä pikeeriä. Tein 3x annoksen ja siinä oli ainakin 1,5x liikaa. Pursottelin kokeiluksi lumihiutaleita, tekstejä yms.loppupikeeristä. Ainoastaan laajemmat ja paksummat kuviot säilyivät ehjinä leivinpaperilta nostettaessa. Johtunee siitä etten käyttänyt koristeille tarkoitettua sekoitussuhdetta:).
Loma kun on, niin varsinkin teinit otti ja koisasi sen mukaisesti pitkälle päivään. Mistä sitä unta oikein riittääkin? Mikäpä näissä joululakanoiden välissä onkaan nukkuessa.
Suklaata tuli syötyä enempi kuin laki sallii. "Vävyn" perhe lahjoi syömisillä oikein olan takaa villasta tehtyjen tossujen lisäksi ja "vävy" oli tehnyt lahjaksi ihan oikean biisin! Sain nimetä sen tietämättä vielä mihin vastaukseni oikein tulee. Olisin valinnut vastaukseni paremmin.. Liikutuin kyyneliin kun kuunneltiin kappaletta netistä. Se oli ensimmäinen kerta kun kukaan on tehnyt minulle biisiä. Ja vieläpä kaunista sellaista.
Sain pojaltani lahjaksi lempparisuklaarasiani sekä ihania itsetehtyjä koristeita joista mieluusti laittaisin kuvaa näytille jos saisin. Tytär oli hankkinut ihanan GreenGaten tulitikkurasian! Peltisessä pienessä rasiassa on valkopäisiä tulitikkuja ja pohjassa raapaisupinta. Tämä on 2. GreenGateni. Ensimmäinen oli se euron suolasirotin aiemmin tänä vuonna. Tytär tiesi makuni, muttei ihastustani GG:n tuotteisiin. Sain häneltä myös kauniin sydänkynttilän ja paljon apua jouluvalmisteluissa. Myös poika oli apuna ja siitä lämmin suuri kiitos rakkaille lapsukaisilleni!
Kuvassa oleva joulukukkaistutus on varmaan melkein ensimmäisiä sellaisia joita olen koskaan saanut. Allergiat rajoitti niin pitkään kasvien hankkimista kotiin. Pidän tuosta istutuksesta todella paljon.
En tiedä, mitä uusi vuosi tuo tullessaan, mutta vielä toivottelen oikein hyvää vanhaa vuotta 2011 kaikille lukijoille ja piipahtaville!
-Anu-