Lähtökohta on neliö. Kokoa muuttamalla saa varmasti tarpeeksi ison tai pienen valmiin tähden. Itse käytin tässä tavallista valkoista A4 koon kopiopaperia, jonka leikkasin kahtia pitkältä sivulta. Sitten taitoin kuten yllä ja leikkasin ylimääräisen suorakaiteen pois.
Oikea yläkulma taitetaan vasemman alakulman kanssa vastakkain.
Alakulma taitetaan yläkulman kanssa vastakkain eli avoin reuna on kuvassa kättäni kohti.
Avoin reuna on vasemmalla, käteni puolella. Tämä on nyt seuraavaa vaihetta silmällä pitäen tärkein kohta.
Leikataan 5-7 "hapsua". Hapsun alareuna on taitettu reuna, avoin on edelleen vasemmalla. Jätetään yläreunaan 1-2 cm leikkaamatta.
Avataan tuotos. Leikkaamatta jätetty osa on nyt keskellä sormesta ylöspäin.
Taitetaan keskimmäinen pari kulmia toistensa päälle 1-2cm ja liimataan päällekkäin. Leikkaamaton osuus näkyy rullan sisällä alhaalla. Käännetään paperi "nurja" puoli ylöspäin.
Taitetaan seuraavat kulmat hieman päällekkäin ja liimataan. Käännetään "oikea puoli" ylöspäin ja liimataan seuraavat kulmat, käännetään, liimataan jne.
Ensimmäinen sakara on valmis. Tehdään vielä 5 samanlaista lisää.
Asetellaan sakarat tähden muotoon.
Liimataan sakaroiden kärjet keskellä tähteä yhteen. Sekä kukin sakara toisiinsa kunkin sakaran sivun keskiosasta (uloin yhden sakaran yhdistämiskohta, yllä sormien vieressä).
Laitoin tähden roikkumaan tuuletinvalaisimen ketjuun. Näitä tullee meille lisää. Todella nopeatekoinen ja mielestäni myös kaunis. Taustalla seinällä näkyy "Liiterin" seinäkukkasia:).
Mukavaa loppuviikkoa!
-Anu-
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti