21.1.2014

► Lapaset ► Knitted Mittens ►


Eräs läheiseni neuloi minulle joululahjaksi pehmeän ja lämpöisen tuubihuivin lilasta langasta (en pidä lilasta, mutta huivi on niin mukavan tuntuinen, ettei värikään haittaa). Päätin tehdä siihen sattuvat lapaset kaveriksi. 

Olen edellisen kerran neulonut lapasia joskus yläasteella eli kauan sitten. Täytyy myöntää, että näissä oli aluksi aika tekeminen. 

Ohjeen nappasin viime vuoden (2013)  Suuri Käsityö -lehdestä. Debbie Stollerin kirja Stich'n Bitch oli isona apuna. Tein varmaan henkilökohtaisen ennätykseni purkamisen ja uudelleenneulomisen suhteen. Kärsivällisyyteni on näköjään iän (ja lasten) myötä kasvanut huikeasti :).  


Lanka on Novitan 7 veljestä Nostalgiaa. Sain sen rakkaalta, jo aikuiselta, tyttäreltäni lahjaksi. Kiitos:)!

Lapaset neulottiin tasona kahdella puikolla = miellyttävä tapa neuloa! 
Minulla kävi moka tuon yläosan kanssa, se olisi kuulunut mallin mukaan olla helmineuletta. Aloin tekemään joustinta. Vähän ajan kuluttua totesin, että näin onkin parempi, sillä joustin ei niin hierrä herkkää nahkaa samalla tavoin kuin helmineule. Lapanen on myös miellyttävän napakka kädessä eikä roiku lörppönä. 

Nyt huomasinkin mitä unohtui! Rannejoustimen jälkeen on rivi "reikiä" nauhaa varten. Aion kokeilla miltä pitsinauha näyttäisi. 

Mikäli minusta riippuu, tulen neulomaan lapasia vielä lisää. 

Anu

Ei kommentteja: