Yhtenä iltana virkkailin tämmöisen pienen laukun eteen päin annettavaksi. Se on sopivan kokoinen vaikka kännykälle.
Kerä paksua lankaa ja 8 numeron virkkuukoukku. Sininen kynä on vain mittatikkuna. Vyöte on kadonnut, joten en tiedä langan koostumusta tai valmistajaa. Työ oli nopea tehdä noin isolla koukulla.
Malli on omasta päästä. Suora kappale kiinteitä silmukoita, kääntymiseen aina yksi ketjusilmukka. Virkkasin vuoroin silmukkarivin taka- ja vuoroin etureunasta niin että pinta tuli raidalliseksi. Yllä laukun oikea sileämpi puoli.
Nurja puoli näyttää tältä. Siinä on raidoitus.
Viimeisellä kerroksella virkkasin silmukat molempien lankojen kanssa. Keskelle pussin reunaa tein aukon nappia varten virkkaamalla muutaman ketjusilmukan.
Ompelin virkatun pötkön pussiksi ompelemalla samalla langalla reunat yhteen oikealta puolelta (pussi on sen verran jämäkkä, että nurjalta ommellessa saumasta olisi tullut turhan paksu). Hihna on ketjusilmukkaketju, jonka ompelin kiinni laukun sisäsivuihin.
Iso nappi on kierrätetty. Ompelin sen kiinni laukkuun valkoisella villalangalla.
Amigurumeja seuraavassa postauksessa.
Anu
2 kommenttia:
Nätti tuli ja kauniin väristä lankaa!
:)
Lähetä kommentti