15.9.2014

Penaali / Pencil Case


Tämmöinen nuorelle miehelle sopiva penaali tuli tehtyä. 


Sivut ovat suorakaiteenmalliset, pohjakappale on myös suorakaide. Päädyt ovat kolmiot, joiden alhaalla oleva sivu on pohjakappaleen levyinen ja korkeus on sama kuin sivukappaleilla.


Jouduin lyhentämään vetoketjua muutaman sentin, joten ompelin tuon kangaskappaleen stoppariksi.


Pohjan tikkasin ohuen vanun kanssa ruudulliseksi. Sivut on tikattu raidallisiksi -se tosin uppoaa "puun" syihin. Sivukappaleissa on myös ohut vanulevy, joka pysyy tikkauksen ansiosta paikoillaan.


Penaalin sisäpuolella on oranssi kangas vuorena. Vuoritettua penaalia varten ommellaan siis kaksi samanlaista penaalia: toinen vuorikankaasta ja toinen päällyskankaasta. Ne sitten yhdistetään joko lopuksi tai aika alkuvaiheessa vetoketjua ommellessa.



Toisessa päädyssä on tämmöinen stoppari.

Kuvasin penaalin keittiön kattolampun alla A3-kokoisen kartongin päällä. 
Tuli aika kiva efekti minun mielestäni.

Tästä samasta kankaasta olen tehnyt myös pitkämallisen tyynyn. 

Anu

13.9.2014

Big Shot Sizzlix stanssien tuunaus


Näin englanninkielisen videon, jossa esitettiin näppärä parannus BigShot -stansseihin: D-C-Fix -kontaktimuovi (ja toki mikä tahansa värillinen kontaktimuovi ajaa saman asian)!

Jos on pieni paperi jäljellä ja yrittää mallata mahtuuko koko kuvio kyseiselle paperille, niin se on hankalaa. Päällystämällä koko stanssin kontaktimuovilla, tämä ongelma poistuu (katso yllä olevasta kollaasista alaoikealla) -kuvio näkyy mustalla ja sen mustat reunat on näin ollen helppo nähdä liian pienen paperin (kuvassa vaalea) takaa.


En enää löytänyt sitä videota, joten selitän mitä piti tehdä.
Mittasin stanssin pehmeän osan mitat (ylläolevissa n.13½ cm x 15cm).
Leikkasin sen kokoisen palan kontaktimuovista ja pyöristin kulmia.
Liimasin kontaktimuovin stanssin päälle.
Ajoin koko komeuden normaalisti BigShotin läpi (kontaktimuovi on paperin tilalla).
Irrotin kontaktimuovin vain kuvioiden kohdalta ja annoin lopun olla.
Valmis!


Sama erotusongelma on näillä ohuemmilla stansseilla, joten päällystin myös ne kontaktimuovilla.

Anu






10.9.2014

Simpukkataulut / Seashell Shadow Boxes


2 kpl loppuunmmyynnistä hankittuja vitriinikehyksiä +
1 pussillinen simpukankuoria kirppikseltä +
1 rulla vedenvihreää lahjapaperia jostain kaupasta joskus +
1 iso kappale kaverilta saatua säkkikangasta +
1 rulla ohutta tavallista teippiä +
1 sakset =
2 kpl simpukkatauluja


Tein näin:
Näiden vitriinikehysten tausta on puulevyä. Maalasin sen ensin vaaleansinisellä askartelumaalilla. Sävy ei miellyttänytkään, joten päällystin levyt vedenvihreällä lahjapaperilla. Leikkasin paperista taustalevyä pari cm suuremmat palat, taitoin ylimääräisen paperin taakse ja liimasin kiinni teipillä. (taustalevy on siis tässä vaiheessa irti kehyksestä)

Leikkasin säkkikankaasta suurin piirtein neliönmuotoiset palat. Reunat on helppo leikata suoraan paksujen lankojen mukaisesti. Vedin joka reunasta pari kolme lankaa pois, jotta reunasta tuli hapsullinen. 

Taitoin reilut 10cm pätkän teippiä rinkulaksi liimapuoli ulospäin, niin että teippiä on noin 1cm päällekkäin. Litistin rinkulan eli teippi on siis kaksinkerroin (edelleen liimapuoli ulospäin). Laitoin teipin  säkkikangasneliön keskelle ja painoin kiinni paperilla päällystettyyn taustalevyyn. 

Laitoin vitriinit pöydälle lasipuoli alaspäin. Täytin simpukoilla, laitoin taustalevyt kiinni. Ylösnostettaessa simpukat liikkuivat jonkin verran. Heiluttelin vitriineitä, jotta sain simpukat haluamaani läjään. 

Ripustin toistaiseksi vessan lavuaariseinälle.    

Askartelemisiin.

Anu







3.9.2014

Tee-se-itse varjostimet / DIY Lamp Shades


Joululedvaloista kuoriutui tämmöiset kevät-kesä-syksy -versiot. Idea ei ole omani, vaan olen nähnyt parissa blogissa ja päätin matkia :). 


Päällystin 2,5 dl läpinäkyviä muovimukeja kankailla. Liimasin kankaat, pitsit ja nauhat Erikeeper-vesi -seoksella decoupage-tyyliin. Liiman kuivuttua "lakkasin" varjostimet samalla seoksella vielä kahdesti. 

Tämä pallokangas on kirpparipaidasta, kuten pari muutakin. 


Tämä pitsikangas on Eurokankaasta ostamastani palasesta, josta aion tehdä huivin syksyksi. 

Valoteho kärsii varjostimista kovasti. Tämä yksilö luonnollisesti on läpinäkyvin.


Osa kankaista on Tildaa, osa pallollisia muuten vain. Huomasin, että kaikkein helpoin liimattava-työstettävä kangaslaatu oli aito puuvilla. Muiden kanssa oli enemmän ja vähemmän säätöä. Kartonkiakin kokeilin, mutta se olisi pitänyt leikata muotoonsa ennen liimausta enkä jaksanut alkaa mittailemaan.


Saumakohta jossa kankaat / muu materiaali menee päällekkäin eli kaksinkertaisena, kannattaa tehdä mahdollisimman kapeaksi. Se kohta nimittäin paistaa varjona tuossa varjostimessa. Katso yllä olevan kuvan ylävasenta pinkkikukkaista varjostinta. Siinä näkyy saumavarjo. Tässä koneella alin varjostin näyttää lilalta. Se on oikeasti vaaleansininen valkoisilla palloilla.

Valojen taustalla näkyvän taulun tein yhdestä äitienpäivälahjasta. Lapseni olivat kirjoittaneet sydämenmuotoisille muistilapuille kiitoksenaiheita, esim. "Kiitos kun opetit soittamaan pianoa." Niitä lappuja oli piilotettu ympäri kotia ja niitä tuli vastaan pitkin päivää. Niin superihana lahja!! Halusin säilyttää laput näkyvillä, joten kokosin niistä taulukehykseen sydämen. Taustapahvi on askartelukartonkia ja pitsinauha kulkee halki taulun.



Varjostimen päällisen olisi voinut jättää auki, itse leikkelin (käytettynä ostamallani) Fiskarsin leikkurilla siihen piparikukkia askartelulehden kylkiäispaperista. 


Liimasin nämäkin Erikeeper-vesiseoksella ja "lakkasin" kerran tai kahdesti päälle. 


Kankaan reunat jäivät kuvion alle... 


...paitsi jos kangas loppui kesken (vaikka oli joustavaa trikoota). Yhden varjostimen kanssa kävi näin. Se ei käytössä näy, joten en alkanut tehdä uutta tilalle. 


Jouluksi aion tehdä jouluiset varjostimet näiden tilalle. Hinnaksi tuli käytännössä vain mukien hinta (reilut 3€/50kpl mun tapauksessa ja siitä riittää jo moniin valoihin), koska muut tarvikkeet oli jo valmiina ja näin ollen "ilmaisia".  


Tässä näkyy vasemmalla ja keskellä Tilda-kankaiset ja oikealla kaverilta saatu retrokankainen.


Keskellä näkyvä pinkki päällys on lakanaa. Tein mukien pohjaan askarteluveitsellä viillon, josta jatkoin kapeakärkisillä saksilla. Leikkasin pienen rastin, josta ledvalon sai juuri tungettua mukiin. Reikä ei saa olla iso tai avara, koska silloin varjostin putoaa pois. 


Vasemmalla oleva on joustavaa trikoota. Oikealla oleva keltakukallinen on kirppispaitaa. 

Olen ommellut syksyisiä tyynyjä saamistani retrokankaista. Kassotaan missä vaiheessa saan niistä tänne asti.

Anu