19.9.2012

* 80v kortti / 80th Birthday Card

Meillä oli ilo juhlia isotätini 8-kymppisiä. Oli mahtavaa tavata kymmeniä sukulaisia iloisissa merkeissä eikä aina vain hautajaisissa! Mua on alkanut surettaa ja ärsyttää se tapa kuinka  ihmiset kyllä löytää aikaa ja halua mennä hautajaisiin, mutta ihmisen eläessä ei ole vaivauduttu järjestämään tapaamisia. Eikä ole kerrottu mitä ihminen merkitsee. 

Omiin hautajaisiini ei ole tervetullut yksikään jonka kanssa en ole ollut aktiivisesti tekemisissä muutenkin. Sellaiset jotka on kieltäytyneet synttärikutsuista yms. älkööt vaivautuko enää kuoppajaisiini. Nih. 

Mutta jos elän vanhaksi, niin olisinpa yhtä virkeä, hyvävointinen, liikkuvainen ja iloinen ikäihminen kuin isotätini on! Siinä on hyvä esimerkki siitä kuinka ikä voi olla vain numero. Ja myös toki terveyden merkitys on suuren suuri, korostuu vain ikänumeron kasvaessa.

Tekemästäni kortista: Kartongit oli tässäkin ehtymättömän tuntuisesta Tiimarin pakkauksesta . 

Pieni mainos loppuun (itse olen aina kiitollinen vinkeistä). Puisia lankarullan hylsyjä on, tai ainakin oli vielä vähän aikaa sitten, Prismassa myynnissä. Pussillinen maksoi alta 4€ ja siinä oli hyvin monta rullaa. Rullat on toki uusia, mutta saahan niitä vanhennettua maalilla jos haluaa. Näitä olen etsiskellyt kirppiksiltäkin, löytämättä. Tarvitsen näitä nimittäin nauhojen säilytykseen, koristeeksi ja askarteluun. 

Kerkeäväistä keskiviikkoa;)!

-Anu- 

7 kommenttia:

Tellu kirjoitti...

Kaunis kortti!

Sinooperissa näin Tilda-sarjan puisia lankarullia ... mutta en vielä ostanut. Sama ajatus minullakin, saada nauhat järjestykseen!

Vintage kirjoitti...

Kiitos Tellu:).

Miekin oon kattellu Tilda-rullia ja kauhistellu hintaa:D. Tais olla melkein 8e 5kpl tai jotain. Nuo löytämäni oli monin verroin halvempia ja siksi sopivia mulle.

NinaK kirjoitti...

Kaunis kortti ja totta joka sana minkä kirjoitit esim hautajaisista,enpä minäkään halua ketään ketään ei yhteyttä pitävää omiini,ihan samaa olen miettinyt monet kerrat...ja mikä meissä on oikeasti vikana kun yhteydenpito ja tärkeät sanat tuppaa unohtumaan,liian kiire,ehkä,mutta toisaalta miksi... Mukavaa viikonloppua!

Riitta Sinikka kirjoitti...

Kyllä on kaunis kortti! Vinkit ovat aina tervetulleita!

Tari kirjoitti...

Kaunis kortti ja tuo mitä sanoit hautajaisista on siis juurikin noin, ikävä kyllä!! Osu ja uppos;D Samoja juttuja oon miettinyt:D

Vintage kirjoitti...

Nina ja Tari, mukava kuulla etten ole yksin mietteissäni! Vaikka sinänsä tietysti ikävää että tällaista tarvii miettiä... Pistetään me muutos alulle omissa ympyröissämme:)! Voimien mukaan.

Mukavat viikonloput!

Vintage kirjoitti...

Ja kiitos kommentista, Riitta Sinikka:).