24.3.2014

► TT ►


TT eli taulu sekä tirppoja. Niistä on tämän päivän postaus tehty. Niin myös keittiön seinä. 


Ainekset: valmis pienehkö litteä taulupohja, Tilda lahjapaperia (säästettynä saadusta paketista), lasertulostimella tulostettu kuva täältä, pitsiä ja decoupage-lakkaa. Sekä tietysti keinokuitusivellin ja sakset. 



Teksti on Raamatusta, 2.kirje korinttolaisille luku12 jae 9 eli 2.Kor.12:9. Pari jaetta lisää ja apostoli Paavalin kirjoittama teksti kuuluu suomeksi näin: 

"Ja etten niin erinomaisten ilmestysten tähden ylpeilisi, on minulle annettu lihaani pistin, saatanan enkeli, rusikoimaan minua, etten ylpeilisi. 
Tämän tähden olen kolmesti rukoillut Herraa, että se erkanisi minusta. Ja Hän (Jumala) sanoi minulle: "Minun armossani on sinulle kyllin; sillä minun voimani tulee täydelliseksi heikkoudessa"


Seinällä roikkuu tuo oksa jossa on nyt lintuja. Ne muistuttavat Jumalan huolenpidosta. 

Raamatussa, Matteuksen evankeliumin 6.luvussa, Jeesus puhuu näin:

"Kukaan ei voi palvella kahta herraa. Jos hän toista rakastaa, hän vihaa toista; jos hän toista pitää arvossa, hän halveksii toista. 
Te ette voi palvella sekä Jumalaa että mammonaa.

 "Sen tähden minä sanon teille: älkää huolehtiko hengestänne, siitä mitä söisitte tai joisitte, älkää ruumiistanne, siitä millä sen vaatettaisitte. Eikö henki ole enemmän kuin ruoka ja ruumis enemmän kuin vaatteet?  

Katsokaa taivaan lintuja: eivät ne kylvä, eivät ne leikkaa eivätkä kokoa varastoon, ja silti teidän taivaallinen Isänne ruokkii ne. 
Ja olettehan te paljon enemmän arvoisia kuin linnut!  
Kuka teistä voi murehtimalla lisätä elämänsä pituutta kyynäränkään vertaa?

"Mitä te vaatetuksesta huolehditte! Katsokaa kedon kukkia, kuinka ne nousevat maasta: eivät ne näe vaivaa eivätkä kehrää. Minä sanon teille: edes Salomo kaikessa loistossaan ei ollut niin vaatetettu kuin mikä tahansa niistä. Kun Jumala näin pukee kedon ruohon, joka tänään kasvaa ja huomenna joutuu uuniin, niin tottahan hän teistä huolehtii, te vähäuskoiset!


 "Älkää siis murehtiko: 'Mitä me nyt syömme?' tai 'Mitä me juomme?' tai 'Mistä me saamme vaatteet?' Tätä kaikkea pakanat tavoittelevat. Teidän taivaallinen Isänne tietää kyllä, että te tarvitsette kaikkea tätä.Etsikää ennen kaikkea Jumalan valtakuntaa ja hänen vanhurskasta tahtoaan, niin teille annetaan kaikki tämäkin. Älkää siis huolehtiko huomispäivästä, se pitää kyllä itsestään huolen. Kullekin päivälle riittävät sen omat murheet."


Olen ostanut Hama-helmiä vuosien varrella kirpparilta, kun on sopivan edullisesti tullut vastaan. 
Tähän lintuun kokeilin tummempaa sinistä joukkoon. Ei toiminut, mutta eipä se mitään. Malli on täältä

Uudempien ja vanhempien helmien eron huomaa hyvin. Sinisten lintujen helmet ovat vanhempia ja niiden silittäminen oli haastavampaa. Isoimmassa linnussa ei reiät sulaneet umpeen (lintu alkoi jo kärventyä vaikka leivinpaperin läpi silittelin). Toisin tuossa vaaleanpunakeltaisessa, siinä on uusimpia helmiä ja ne sulivat helposti ja nätisti leviämättä. Leviämisen huomaa hyvin jos vertaa pienen sinisen linnun ja pinkin linnun siipien kärkiä. On sitten tuotekehitys mennyt eteen päin tai kuivuvatko vanhat helmet jotenkin?


Näiden kahden pienemmän linnun vintagetyylinen malli löytyy täältä. 



Oikeassa laidassa näkyy helmitamppi

Mukavaa viikon alkua!

Anu


22.3.2014

► Kesän ja kissanjälkiä ► Tracks of a Cat and Summer ►


Smoothie eli aiemmalta suomalaiselta nimeltänsä pirtelö, on uusi herkkumme. Rahkainnostus vaihtui hetkeksi smoothieen. 


Tää lasi on suosikkini sen fiftarityylisyyden takia. 


Raitalusikka on 90-luvun Ikean löytöjä. Takana näkyy herkkuväriset mukit (klikkaa punaista tekstiä päästäksesi aiempaan postaukseen) ja fiftarityyliseksi tuunaamani kaakeliseinä. Mustalla kontaktimuovilla joka toinen kaakeli päällystetyksi ja vintage-ilme syntyi hetkessä :).   


Tämä smoothie pitää sisällään suomalaisia vadelmia ja karhunvadelmia eli boysenmarjoja, hunajaa, leseitä sekä maustamatonta AB-jugurttia. Vaaleammassa versiossa oli marjoina ainoastaan tavallisia vadelmia, muutoin samat ainekset. Marjat lisäsin jäisinä ja sekoitin kaikki ainekset kerralla sekaisin sauvasekoittimella.

Kesän jäljet oli siis marjoissa ja tässä niitä kissanjälkiä. Katti istuskeli tyttären pehmopussukan päällä. Siitä jäi todisteeksi 2 söpöä painumaa. 


Kesää ja uutta marjasatoa odotellen.

Anu

20.3.2014

► Liitutaulu ► Blackboard ►


Tuunaus, joka on jo hyvän aikaa ollut käytössä.. Toimii apuvälineenä autistillekin.

  
Lähtökohta oli tällainen kirppikseltä löytynyt vanha peltitarjotin, joka oli pyörinyt nurkissa. 


Aikaa nähnyt tarjotin suorastaan huusi uutta pintaa. Aioin ensin maalata koko pinnan, mutta sitten keksin...


Liitutaulukontaktimuovia kehiin ja hyvä tulee. Tästä kun klikkaat, pääset aiempaan postaukseeni, jossa käytin tätä kontaktimuovia toiseen paikkaan. Reunaan liimailin Suomalaisen kirjakaupan poistokorin helmiä: tarratimanttinauhoja. On kuulkaas nopeeta ja kätevää. Harmi, etten ostanut toista pakkausta saman tien. 


Vasara ja yksi naula. Reilunkokoinen semmoinen. Sekä pätkä puulistaa lattian suojaksi. Siinä kolmikko, jonka avulla syntyi näpsäkät reiät tarjottimen reunaan kiinnitysnauhaa varten. 

Reikä näkyy vasaran ja naulan välissä yksittäisen muovitimantin vieressä. Naula kannattaa lyödä oikealta puolelta tarjotinta tms, niin reiän rosoiset reunat jäävät taakse piiloon.


Olin mielessäni kuvitellut nauhavirityksen hieman toisenmoiseksi, mutta lapsesta nuo "kissankorvat" oli niin hauskat, että jätin sen sitten niin. 

Liitutaulutarjotin on kätevästi eteisessä. Tauluun saa kirjoitettua vaikka muistutuksen mukaan otettavista tavaroista. 

Pelti toimii niin ikään magneettitauluna tarvittaessa. 


Uusi kirjautunut 55:s lukija on tullut mukaan, lämpimästi tervetuloa! 

Anu

5.3.2014

► Tee-se-itse -Tyynyjä ► DIY Pillows ►


Virkattu liina + retro-tyynyliina kirppikseltä.


Tämä tyynyliina on jonkun itse tekemä. Värit näissä kuvissa on taas hyvin vaihtelevia, kun otin kuvia eri aikaan päivästä. Tässä alla oleva väri on lähinnä oikeaa.


Reunassa söpönen nauha valmiiksi.


Mittasin tyynyliinan ja virkatun liinan keskikohdat ja laitoin liinan kiinni muutamalla nuppineulalla. Olen nyt kovin tykästynyt käyttämään ompelukoneen kirjontapaininjalkaa syöttölevyn hampaat alhaalla elikkä vapaakirjontaa. Tässä tapauksessa soveltaen ja ympäri liinaa ommellen lyhyehköillä pistoilla. Helppoa, kun tyynyliinaa ei tarvinnut juurikaan pyöritellä ympäri ämpäri ja liina kiinnittyi alustaansa vaivatta.


Valmiina tämmöinen. Sisällä on normityyny.


Tähän tyynyyn käytin aiemmin ompelemani salusiinit. Sisätyyny on pitkämallinen.


Takapuolelta tämmöinen. Tyyny tungetaan alareunan aukosta tyynyliinaan ja sen "taskuun". 


Lisämausteeksi noin metrin verran nauhaa.


Rusetin tein niin, että ensin ompelin pätkän nauhaa renkaaksi. Sitten taitoin pienen pätkän nauhaa renkaan ympäri keskikohdassa, asetin virityksen keskelle tyynyä kulkevaa nauhaa ja ompelin rusetin "solmun" päältä. 


Tämä pitsi oli jo aiempaa ompelusta, salusiiniin.


Salusiineista jäi kangasta pieni pätkä. Päätin käyttää sen saman tien, ettei se taas hautautuisi kangasvarastoon. Olin pyöritellyt käsissäni tuota roosan väristä raidallista paitapuseroa ja tuumiskellut mitä siitä ompelisin. Se pusero on kirppikseltä peräisin, kierrätysmateriaalia siis. 



Sisätyyny on Ikean pienin koristetyyny. Silti tyynyn takaosa pullistelee. Sen verran naftisti oli materiaalia näissä kahdessa kankaassa tähän malliin. Paitakangas on joustavaa, ruusukangas ei. Nappilista on paitapuseron etumuksesta suoraan. 


Leikkasin salusiineista ommellut käänteet pois. Pätkän sitä käytin tähän rusettiin. Merkkasin pätkän keskikohdan, taitoin hännät niin että molemmille puolille jäi yhtäsuuret lenkit. Mallasin rusetin keskelle tyynyn etuosaa ja ompelin koneella kiinni. Päälle vielä paitapuseron hihasta nappi. 

Pitsinauha on askarteluun tarkoitettua nauhaa. Kesti ainakin silityksen hyvin, joten eiköhän se kestä pesuakin. 


Katti rakastaa nukkua tyynyjen keskellä kolossa. 


Nämä loput tyynyt ompelin jo aiemmin tänä keväänä. Niin, keväänä, talvi kun tuntui loppuvan jo tammikuulla.. Materiaalit on kirppikseltä, paitoja.

Tämä sininen oli lasten collegepaita. Leikkelin siitä pois hihat ja pääntien huppuineen. Etu- ja takakappaleesta syntyi tämä tyynynpäällinen. Alareunassa on collegen resori. Sisätyyny on jälleen se Ikean pienin malli.



Trikoinen paitapusakka uusiokäytössä. Väri oli niin kiva, että halusin tehdä tästä jotain.


Samoin tämä pallollinen oli trikoopusero. Sisustan tyyny on normityyny. 


Sekalainen satsi tyynyjä. Lisänä pari aleostosta, joita ei nyt tullut kuvattua. 

Eilen väkersin liitutaulun vanhasta peltitarjottimesta. Se kaipailee vielä paria reikää kiinnityssysteemiä varten. Putki päällä tekemisten kanssa ja ideoita myllää päässä. 

Palataan taas.

Anu

4.3.2014

► Ihan helmi tamppi ►


Tämä voisi olla kaulakoru, mutta eip, se on verhotamppi. Helmitamppi on ihan helmi tamppi meille! Idea lähti keittiön verhoista, tarpeesta keksiä niihin tampit ja täydellisen värisistä puuhelmistä. Kuvassa väri on erikoinen, mutta luonnossa lähinnä viidennen kuvan väriä.  


Olisin tykännyt paperinarusta, mutta se ei mahtunut helmien rei'istä. Päädyin käyttämään rautalankaa. Vaaleanpunaiset puuhelmet ovat Sinellistä ja valkoiset muovihelmet Tigerista, napit ovat kierrätettyjä.   


Tein rautalankalenkit toiseen päähän tamppia. Siitä ne roikkuvat ikkunan pokissa sekä niiden ja nappien avulla tampin saa kiinni "päiväasentoon".   


Katti luonnollisesti testasi uudet asiat. Tampit ovat kissankestäviä... ;D. 


Tässä tamppi itse tarkoituksessaan. Niitä on siis 2 kpl kun pitkiä verhojakin on 2 kpl. 


Kevät- / kesäverhomme ovat näitä Jotexin poistokappoja (taisi olla taas hinta alle 5€) + yhdet pitkät verhot. Väri on tämän alimman kuvan mukainen. Olen ommellut tyynyjä näille kaveriksi esim. vanhoista T-paidoista ja tuunasin päiväpeitonkin. Niistä myöhemmin. 

Kivaa viikkoa Sinulle!

Anu