1.7.2012

* Syntymäpäiväkortti ja pitsikorut / Birthday Card and Lace Jewels

 Nuorelle neitokaiselle olen tehnyt tällaisen syntymäpäiväkortin. Tilda-kartonkeja ja kuvioarkkeja käyttäen.


 Sekä kuviosaksia.

 Kortti sisältä ennen toivotustekstien kirjoittamista. 
Uudet Tilda-kartongit ja kuviot ovat kyllä herkullisen näköisiä. 


 Täynnä kauniita yksityiskohtia.

 Kortin taakse liimasin tämän kuvion. Toki rakastan tytärtäni, kuten äidin kuuluukin :).
 Lahjaksi tein nämä 2 vanhan ajan henkeä huokuvaa pitsikorua. Olin ostanut pienestä kivijalkaputiikista muutaman pienen pätkän kauniita pitsejä ja 2 kukkakuvioista puunappia. Nyt käytin nämä ainekset. 


 Ompelin pitsin pitkään reunaan rypytyslangan käsin. Rypytin pitsin ja ompelin muutaman piston keskelle, jotta rypytys säilyy. 


 Toisista tein rintakorun. Ompelin jostain poistomyynnistä ostamaani rintakorupohjaan pitsikukat kiinni ja samalla ompelin napin.


 Toiseen ompelin pienen fleeceympyrän pohjaan ja siihen pinnin. Niitä löysin käyttämättömän paketin kirpputorilta.


 Korut mittatikkunaan kuivamustekynä.

 Vaaleanpunaista pitsiä jäi pieni pätkä yli, joten tein siitä sormuksen itselleni. Ohje oli ollut jossain lehdessä. Siinä sormus kovetettiin, itse jätin sen tekemättä. Ompelin vain pitsinpalan ympyräksi.


 Tämän hetken kukkia, lupiineja. Oletteko huomanneet kuinka upeasti kesän luonnonvaraiset kukkameret on suunniteltu? Keväästä syksyyn, koko ajan on jokin laji kukassa. Riittää ihasteltavaa koko kesäksi:).

Postauksiakin riittää. Mulla on kaikenlaista tehtynä, joista postailen vielä monena kertana. Eilen tuunailin Tilda-kartongeilla ja kuvioilla pari laatikkoa. Ne nyt viimeisimpinä. 

-Anu-


5 kommenttia:

Ninni kirjoitti...

Kaunis kortti ja kivat kukat.

NinaK kirjoitti...

Kaunis kortti todellakin ja pitsikukat myös:)Ja tottakai tyttäret ovat äidin silmäteriä ja rakkaita,myös kun kasvavat aikuisiksi...musta tuntuu että enemmän vain olen huolissani esikoisestamme joka vastikään täytti 18,sai ajokortin ja äitiä pelottaa ihan koko ajan...nytkin lähtee perjantaina ekaa kertaa ulkomaille Turkkiin poikaystävänsä kanssa kahdeksi viikoksi,en tiedä miten sitä kestää niin kauan ettei kuule siitä mitään,toivottavasti käy välillä koneella ja yhteydet pelaa..

Federica kirjoitti...

dear anu
a quick hello to thank you so much for the sweet words you often leave on my blog and to congratulate you for your always lovely crafts and beautiful pics!
A big hug
federica

Vintage kirjoitti...

Kiitos Ninni:)!

Kiitos Nina:)! Meillä ei vielä olla ajokortti-iässä, mutta ei se kaukana ole, sitten voi todella hirvittää. Voin kuvitella tuntemuksiasi nyt, toinen on minullakin nyt ulkomailla.. Irtipäästäminen on opettelua. Äideille.

Vintage kirjoitti...

Dear Federica,
Thank you! I appreciate your comment very much.
Hugs.
Anu